Runolle ryhtymisestä

Vaikka suurenmoinen flow iskisi niskaan, otsan alle, sydämeen, on runon rustaaminen joskus työlästä ja vaikeaa. Ainakin tilausrunon. Päässäni on kirkkaana se, mitä tahdon sanoa, mutta se ei millään istu hyvältä tuntuvaan muotoon paperille.

Tilauksessa oli runo kuusikymppiselle ystävälle. Tai ei sitä varsinaisesti ollut tilattu, halusin vain kirjoittaa hänelle runon.

Olemme tunteneet toisemme vuosikymmeniä. Tapaamme silloin tällöin, kerran parissa kolmessa kuukaudessa, istumme tuokion ja toimitamme. Ei me paljon puhuta laihduttamisesta, eikä tv-ohjelmista, eikä julkkisjuoruista, meillä on paljon tärkeämpiä aiheita. Eivätkä ne ole mitään pieniä.

Paljastan nyt: melkein aina puhumme elämästä. Ja kirjoista. Kirjoista puhuminenhan on itse asiassa elämästä puhumista. Siis meidän ajatuksistamme elämästä, ihmisyydestä, onnesta, kiitollisuudesta, tämän kaiken tarkoituksesta, hyvyydestä ja pahuudesta, uupumisesta ja jaksamisesta ja myös kaikesta ikävästä, mitä elämä tämän tästä eteen heittää. Tavallaan kaikki meidän jutustelumme koskevat elämää. Tätä meille suotua lahjaa, joka ei vuosikymmeniä ajatellen pieni ole.

Ja nyt halusin kirjoittaa elämänkokoisen runon lahjaksi ystävälleni.

Aloitan horjuvasti:

Avaat sydäntäsi, oi ja heti perään nousee mieleen toinen säe: Avaat sydäntäni. Minun sydäntäni pystyy harva ihminen avaamaan, oikeasti, syvältä. Minun alakuloni ja suruni taittuu sateena ikkunaan, ja me joskus itkemme yhdessä.

Otetaanpa alusta:

Avaat sydäntäsi. Avaat sydäntäni. Suru taittuu sateena ikkunaan.

Siis Avaat sydäntäsi. Kuljen kanssasi ja kuuntelen, kun puhut. Avaat sydäntäni. Kuljet kanssani ja kuuntelet, kun puhun. Ei, ei, tämä on liian pitkää ja tavanomaista.

Taas alkuun:

Avaat sydäntäsi. Avaat sydäntäni.

Suru taittuu sateena ikkunaan.

Avaat sydäntäsi, kuljen kanssasi

Avaat sydäntäni, kuljet kanssani.

Tässä nyt kyllä toistuu tuo sydämen avaaminen, mutta tarkoitan sen tehokeinoksi. Saa kelvata.

Mutta kuinka jatkan tästä. Kuinka kerron, miten me jaamme molemmille tärkeitä asioita. Me emme puhu tuulen kantamista ja olemattomista asioista.

Tuulista emme puhu. Aallot jaamme. Vau, tässähän tuli vahingossa vähän rivien väliin ikääntyvien naisten hormonihankaluuksiakin. Antaa olla. Usein me toimitamme myös siitä, miltä meistä tuntuu. Tuntee mukaan. Ja kuolema. Kuolemaa emme pelkää.

Taas alusta:

Avaat sydäntäsi. Avaat sydäntäni.

Suru taittuu sateena ikkunaan.

Avaat sydäntäsi, kuljen kanssasi.

Avaat sydäntäni, kuljet kanssani.

Tuulista emme puhu, aallot jaamme.

Tunteista puhumme, elämää jaamme,

emmekä kuolemaa pelkää.

SUVIRUNOMARATON -lähtö

Kun pitkässä ja pimeässä yössä, podet kauan jatkunutta flunssaa, valvot, yskit tukehtumaisillasi ja olet masentua, voit kestää ajattelemalla kesää, suvea, Ruislinnun laulua korvissani, Eino Leinoa, runoutta, suomenkieltä, äidinkieltäsi pelkimmillään, kauneimmillaan.

Olen aina rakastanut runoja. Lukenut ja kirjoittanut, usuttanut muita kirjoittamaan, arvioinut ja antanut rohkaisevaa palautetta heille, hahmotellut lisää omia, mutta usein, liian usein luovuttanut. Mutta vieläkin, Teen elämästäni runon, runosta elämän,/ runo on tapa elää ja ainoa tapa kuolla/haltioituneen välinpitämättömästi:... Eeva-Liisa Mannerin sanoin.

Yhä on hetkiä, jotka muuttuvat runoiksi, tunnelmiksi, sana-akvareilleiksi tunteistani, hitaasti, sana sanalta, toisin kuin nuoren minun euforiset elämänsyleilyt. Runo on viesti, herkkä ja kevyt. Jokaisessa meissä asuu runotyyppi: joko tekijä, kuulija tai tulkki. Runon lukijalla on sama herkkyystaajuus, jos hän ilahtuu, lohduttuu, riemastuu ja samastuu. On  runoja, jotka on kirjoitettu kysymään, inttämään vastaan, raivostumaan, mutta aina runo pyrkii herättämään jotain sitä lukevassa.

Olen lukenut runoja aikuisille. En ole yrittänyt kaunolausuntaa tai täystulkintaa vaan välittää omalla tavallani runon sanoman. Murkkuna huusin elämäntuskaisena Sarkiaa, Leinoa, Hellaakoskea, Koskenniemeä ja  ulkoa ääneen pyöräillessäni kouluun. Löysin lohtua ja samalla intoa kirjoittaa omaa sakeaa sielunsuruani auki.

Olen lukenut runoja varsinkin lapsille. Lapset eläytyvät herkästi runon matkaan. Lasten ansiosta osaan nyt ulkoa enemmän runoja kuin koskaan. Harvoin tulee tilanne, jossa en pystyisi sopivaa runoa paukuttamaan, jos tahtoisin ja kehtaisin tai jos muut tahtoisivat ja kehtaisivat kuunnella.

 

Tulipa pitkä esipuhe. Toivottavasti ei vesipuhe,

sillä Eino Leinon, runon ja suven päivänä, sunnuntaina 6.7. Suvirunomaratonille lähdetään Mallaskosken Panimoravintolassa kello 16.

 

Suvirunomaraton-päivän suunnittelu on ollut tahkean kevään ja kylmän alkukesän kuumaa mielen ja mielikuvituksen ravia ja ravistelua. Olen niin onnellinen ja innoissani, kun KultSi - Kulttuurikollektiivi Silta lähti mukaan, Seinäjoen kulttuuripalvelut lupasi tukea tapahtumaa ja Mallaskosken Panimoravintola toivotti tervetulleeksi.

loinen olen runonaisten Anna-Leena Taipaluksen ja Hannele Puhtimäen sisarellisesta ja yllyttävästä myötäelosta.

Suvirunomaratonin tiedote on lähtenyt maailmalle. Facessa sitä on jo jaettu. Seuraavaksi teen haasteet, joilla ilahdutamme kaikkia tietämiämme Seinäjoen seudun kirjallisuuden ja kulttuurin parissa toimivia yhteisöjä, yhdistyksiä, klubeja, kerhoja ja ihmisiä mukaan runon päivään. Haastan täten sinutkin, armaisa lukija.

Tavoitteemme on tehdä Suvirunomaratonista perinne. Keräännymme Eino Leinon, runon ja suven päivänä esittämään omia runojamme, kuuntelemaan toisten kirjoittamia ja toivomia, kisaamaan leikkisästi runojen tulkinnassa (annetuilla tyylilajeilla), kilpailemaan runotietoudessa, siis yksinkertaisesti kieriskelemään runoissa. Pohjanmaan Kirjailijat etsivät jälleen alueellista Lavarunouden mestaria. Päivästä ei saa tulla kankean juhlallista ja korkealentoista lyriikan leiskutustilaisuutta, vaan kotitekoinen, monipuolinen ja viihtyisä kohtaaminen runojen ja toisten runoihmisten kanssa.

Mallaskosken Panimoravintola on mielestäni oiva paikka kesäiselle runotapahtumalle. Kauniilla säällä on kiva istua terassilla lähes kosken partaalla vihreästä nauttien, sateen sattuessa meitä suojaavat teltat. Se että olemme ravintolassa, ei tarkoita, että täyttäisimme päätämme muulla kuin runoilla. Mallaskoskella voi tilata myös  ruokaa, kahvia, limsaa tai mitä vaan; pakko ei ole kaljaa tai kossua kitata, niin fanaattisesti kuin Altian Koskenkorvan tehtaan säilyttämisen puolesta olenkin.

 

HAASTE                                                               Seinäjoki 20.6.2014 (Juhannusaattona, HUOM!)

Haastamme yhdistyksenne jäsenineen SUVIRUNOMARATONILLE

Toivomme että osallistutte sankoin joukoin kainalossanne runokirja tai pari esittämään omia mielirunojanne, jotta saisimme toivottavasti perinteeksi muodostuvalle Suvimaratonille komean alun...