Vallan halua, haluan vallan

Olen käyttänyt rajusti valtaa työelämäni aikana kirjastossa kirjojen valitsijana. Lihavina vuosina tilasin lastenosastolle naps tuosta vaan 12 Andrè Dahanin ja Ilpo Tiihosen Kuuta ja Kustaata tai Maikki Harjanteen Minttu karkaa –kirjaa, kuusi Tuula Kallioniemen T. Koljosta ja vaarallisia suhteita tai viisi Jukka Parkkisen Voittoa kotiin, Osku.

Vielä enemmän käytin valtaa kirjoittaessani avustajana erään maakuntalehden kulttuurisivuille vuodesta 1983 pääasiassa lastenkirjallisuudesta, mutta myös aikuisten kirjoista, teatterista, Turun kirjamessuista alkuvuosina tai jostain kulttuuria sivuavista retkistä, joita tein esimerkiksi Ranskan Caenin kirjallisuuspäiville, Ruotsin Kalmarin koulutuspäiville tai Oriveden opiston kurssille, jossa polvet ja käsi täristen haastattelin suurta idoliani Jukka Parkkista.

Maakuntalehden kulttuuritoimituksen pomo piruili minut avustajan paikalta, koska olin niin hankala, että uskalsin arvostella hänen tapaansa muuttaa otsikoita, lyhennellä tekstejä tai yhdistellä monen kirjan arviot yhdeksi nipuksi ja tiivistää poistamalla tärkeimmästä arviosta puolet pois, se oleellisin osa. Hankalaksi olin muuttunut 2006-7 vuodenvaihteessa.

Vuonna 1983 pystyi vielä jotenkuten hallitsemaan ilmestyvän lasten ja nuorten kirjallisuuden. Luin lähes kaiken, osan itsekseni, osan omille lapsille ääneen. Ensimmäinen vallankäytön vaihe oli valita mistä kirjoista kirjoittaa. Se että ei kirjoita mitään jostain köppääsestä kirjasta, on mielestäni armollisempaa kirjoittajaa kohtaan, kuin että mänttäisi, kivittäisi ja kiroilisi kirjan.

Nyt en kapinoi Kiiltomadon päätoimittajaa vastaan siksi, ettei hän koskaan antanut runokirjaani Elämän nopia kaari kenenkään arvosteltavaksi. En ehken olisi kestänyt kovaa kritiikkiä.

Kirjavinkkarina vuodesta 1989 olen myös käyttänyt valtaa ja käytän edelleen. Valtava vallan kahva on kädessä sillä, joka esimerkiksi vanhempainilloissa jakaa kirjalistan vinkkaamistaan kirjoista.

Nyt minussa on herännyt hillitön vallan halu, haluan valtaa myös kirjoittamalla kirjoista ja lukuelämyksistäni, jos kohta paljosta muustakin. Mihin kirjoittaa? Nettiin. Mitä kirjoittaa? Blogia.

Tämä on siis blogini Marleemumman mutinoita ensimmäinen postaus.

Vastustin vuosikausia blogin kirjoittamisajatusta, yksi tapa tapella siitä eroon oli tehdä SNI:n Onnimanniin Marlee-tädin plokia. Mutta se oli kurinalaista: tekstin piti olla tiettynä päivänä päätoimittajalla. Olen ymmärtänyt että blogia voi kirjoittaa milloin vain: yöllä tai päivällä, vihaisena tai iloisena. Tärkeintä uskoakseni on että, blogi-flow vie.