Laskutuksista ja pienlaskutuslisistä

Matka- ja muitten laskujen kirjoittaminen on melkein ikävämpi riesa kuin laskujen maksaminen, ainakin silloin kun tilillä on rahaa. Mutta tilillä ei ole rahaa, jos ei ensin kirjoita laskuja, postita niitä ja sitten tarkista, että ne on maksettu.

Noin sata vuotta sitten olin etelähämäläisessä kirjastossa varhaiskasvatuksen vieraana kertomassa lastenkirjoista. Olimme sopineet palkkioksi 100 markka ja kyydin Hämeenlinnan asemalle. Menopaluun Hämeeseen oli maksanut toinen työnantaja. Palkkiota ei kuulu. Laitoin kortin: - Odottelen täällä… Palkkiota ei kuulu. Soitin: - Olin siellä pitämässä vanhempainiltaa, enkä ole saanut…Palkkiota ei kuulu. Kirjoitin noin aanelosen verran, miten olen köyhä kirjastonhoitaja, kahden lapsen äiti, ruoka alkaa loppua, porkkanat on jo syöty, nytkö meidän on tyytyminen pelkkiin puolukoihin ja myöhemmin karpaloihin… Palkkio tuli. KOLME kuukautta lastenkirjaillan jälkeen.

Savossa kiersin viidessä pitäjässä samalla viikolla. Tein erikseen palkkiolaskut joka kuntaan. Matkalaskulle laitoin matkakulut ja päivärahat, jaoin yhteen laskemani summan viidellä, otin viisi valokopiota ja postitin viisi eri kirjettä. Mitähän ne pienlaskutuslisät oikein ovat?

Viimeisimmät tylsät laskut tein pyhäaamuni iloksi. Kahdelle kunnalle matkalasku erikseen yhteisestä vierailusta. Taas laskin matkakorvauksen, jaoin sen kahtia, ja nyt lähtee molempiin oma pieni laskunsa. Ei yhtään huvita. Tämän jälkeen otan selvää pienlaskutuslisästä. Ja lisään sen aina alle 30 euron laskuihin.

Eläköön kuntien yhteiset projektit. Niitten rahoja hallinnoi yleensä yksi kunta ja yksi henkilö. Sinä voit käydä siellä ja tuolla ja joka puolla, mutta laskutusosoite on aina sama, ja yhdelle kaavakkeelle voi tällätä monia matkoja. Lasku meni aina Kauhavalle.

 Onneksi on niitäkin kirjastonjohtajia, jotka etsivät valmiiksi matkalaskulomakkeen ja palkkiolomakkeen, jopa esitäyttävät sen, jolloin sinun tarvitsee vain allekirjoittaa paperit. Peräseinäjoen Merjalle erityiskiitos!

Viime syksynä olin pitämässä sanataidetyöpajaa á 50 € tunti + kilometrikorvaukset. Maksava henkilö kysyi, kävisikö se, että he maksavat kilometrit ja 50 puhtaana käteen. Heidän ei tarvitse häsäätä verojen ja muitten kulujen kanssa, ja palkkio on minulle verotonta tuloa. Suostuin. Vaan en olisi suostunut, jos olisin tiennyt, että se verovapaa 50 euroa on mennyt ties minne. Minä en sitä ole saanut. Mutta en ole jaksanut ruveta peräämäänkään. Minulla ei satu olemaan sen tyypin meilootesta.

Kirjastonhoitajana olen kymmenien vuosien ajan tottunut antamaan ilmaiseksi. Sen vuoksi laskuttaminen tuntuu niin työläältä ja ikävältä. Mutta jokin pienlaskutuslisä voisi tehdä laskuttamisesta seikkailun.