KIRSTI KURONEN – MONENLAINEN KIRJAILIJA

Tapasin tuoreen kirjailijan, Kirsti Kurosen ensi kerran Vammalassa Lasten ja nuorten kirjapäivillä 28.8.2004. Kirsti antoi minulle esikoisensa, Vili Voipion (Karisto). Karsastin Viliä jonkin aikaa, ennen kuin pääsin kannen tyylin yli, sitten luin ja olin myyty eka sivusta lukien. Niin myyty ja innoissani että Vili on sen perästä kuulunut kassiklassikoihini vinkattavaksi vitos-seiskaluokille ja vanhempainilloissa myös aikuisille. Useammin kuin kerran olen tehnyt Karistolle aloitteen Vilin uusintapainoksen ottamisesta.

Enpä tuolloin arvannut, miten monenlaiseksi ja monipuoliseksi kirjailijaksi Kirsti Kuronen kehittyy. Lempääläiskirjailija on julkaissut kymmenessä vuodessa 17 kirjaa: Vilejä nuorille, pari isompien nuorten kirjaa, Kuitusia lapsille, runoja nuorille, romaani aikuisille ja viimeksi hyvin koskettava aikuisten runokirja.

Vili-romaaneja on ilmestynyt kuusi. Niissä nuori sankari kuvaa humoristisesti perhettään, kavereitaan, etenkin Arttua ja tämän pikkusiskon Nippelin riemastuttavia toilauksia, koulua, ihastustaan Aadaan, kirjoittamisharrastustaan ja kaikenmoisia sattumuksia, joihin hän tämän tästä kompastuu, vaan ei koskaan kaadu. Vaikka Vilit ovat kepeitä ja hauskoja, eivät ne silti pelkkää läppää ole. Niissä pohditaan myös murkkuikäisten tuntoja, joihin on helppo samastua. Tiedän aika monta vitoskutosluokkalaista poikaa, jonka lukuinto on alkanut Vili-kirjoista. Siksi olin pettynyt kuullessani Vili-sarjan loppuvan.

Yllätykseksi keväällä kopsahti postilaatikkoon vielä yksi Vili. (Kiitos Karistolle vinkumatta tulevista lasten ja nuorten kirjoista!) Innoissani avasin ja aloin lukea, mutta mitä, mitä! Eihän tämä ole tyypillinen Vili. Vähän nikoteltuani ilahduin kovasti: Vili kyhää ja kynäilee on oivallinen sanataide- tai kirjoitusopas nuorille. Siinä on hauskoja ja rentoja harjoituksia ja tehtäviä niin yksin kirjoittavalle kuin ryhmillekin.

Neljän Kuituset-kirjan (Karisto)kaksoset Nuutti ja Niilo ovat asuneet isovanhempien luona kaksivuotiaista alkaen, sillä heidän vanhempansa ovat kuolleet kolarissa. Pojat ovat hauskoja veitikoita, joiden arjesta lähteviä seikkailuja on mukava lukea ääneen eskareista tokaluokkalaisiin. Vanhempien valokuva muistuttaa poikia isästä ja äidistä, mutta eivät reippaat ja kekseliäät kaverit ehdi koko aikaa surra, sillä rakastavien isovanhempien luona he voivat elää ihan tavallista viikariarkea.

Piruettiystävyys, Omenapuu laulaa ja 4 x 100 (Karisto) ovat aikuistuvien nuorten kirjoja. 4 x 100 kertoo viestiä juoksevista 15-vuotiaista tytöistä, joista yhden perhe muuttaa kauas Viippolasta. Mistä kolmikoksi muuttunut joukkue löytää neljännen juoksijan? Siri on omituinen hippiäinen, joka kyllä juoksee tuulispäänä, mutta onko tästä porukan jäseneksi. Islan silmin kuvataan erilaisia harjoituksia, viestikisoja ja muita kesän rientoja aina SM-kilpailuja myöten. Tyttöjen erilaisuus, suhtautuminen Siriin, ja harkkojen rankkuus voivat aiheuttaa eripuraa, mutta juoksemisen palo yhdistää nelikon tiiviiksi tiimiksi, kunhan tirkistelevästä valkusta päästään eroon.

Piruettiystävyyden Elli, 14 vee, tanssii balettia. Hän haluaisi olla kuten Doris, hänen jalustalle nostamansa tyttö: lahjakas ja laiha, iloinen ja kaunis. Elli purkaa mieltään: Aargh Päiväri! Mun elämä on sontaläjä. Kaikki päin peetä. Kaikki! Kesä on finaalissa. Koulu alkaa huomenna. Mä vihaan koulua. Doris vaatii liikaa. Mä vihaan Dorista (enkä vihaa). Ellistä ei tunnu helpolta toteuttaa Doriksen tai omia vaatimuksia: malliminällä on kultaiset, ankarat raamit. Mutta onneksi on Tuukka, poika, joka pitää Ellistä ihan sillään, itsenään, Ellinä. Piruettiystävyys palkittiin ansiosta 2011 Topelius-palkinnolla.

Omenapuu laulaa kuvaa Katrin ja Riikan liftimatkaa kohti Provinssirockia. Heti ensimmäinen kyyti vie nämä 18-vuotiaat tytöt aivan muualle kuin Seinäjoelle: Elias ja Tanu saavat puhutuksi tytöt mukaan Vilhun mökille. Perillä on ennestään paljon juhlivaa porukkaa, mutta hyvin siihen joukkoon mahtuvat myös Provinssin laistaneet. Katri ja Elias ystävystyvät nopeasti: pojan runojen kirjoittaminen tekee Katriin vaikutuksen. Pelkkää juhlaa ei mökkireissu ole, sillä Elias aiheuttaa huolta katoamalla. Hän haluaa olla yksin ja rauhassa, kirjoittaa. Vilhulla on kuumat paikat salatessaan Eliaksen piilon. Omenapuu laulaa näyttää lukijalle erilaisia nuoria, heidän unelmiaan ja haaveitaan, joista osa jopa toteutuu.

Robustos on julkaissut kirjan Ammeiden aika, joka on kirjailijan mukaan kaihonaivistinen melodraama. Olen lukenut Ammeiden ajan kolmesti ja vinkannut sitä aikuisille. Se lähtee liikkeelle hyvin erikoisesti: Iiris on perustanut Ammelan, kylpylän, jossa on erilaisia kukka-aiheisia kylpypuoneita. Ihmiset voivat tulla Ammelaan kylpemään samalla tavoin kuin voidaan käydä yleisissä saunoissa. Minusta tämä on hauska ja omaperäinen idea. Kielomies tekee vaikutuksen Iirikseen. He tutustuvat vähitellen. Yhdessä he rakentavat Iiriksen pihalle lumikammin, jossa mies uskoutuu Iirikselle paljastamalla elämänsä tragedian. Myös Iiris on kokenut kovia: hän on sairastanut syöpää, menettänyt rakkaan Mumunsa ja pettynyt saatuaan tietää tämän kamalan salaisuuden, mutta hän on selvinnyt menetyksistään. Iiris vastustaa Kielomiehen päätöstä kuolla 43-vuotiaana, mutta ei onnistu ylipuhumaan miestä peruuttamaan aiettaan.

Yksinomaan ankeaksi ei Ammeitten aikaa voi kuvata, sillä Iiriksen oma perhe on ehjä, hänellä on hyvä Anna-ystävä ja mieluinen työ Ammelassa. Tämä kaihonaivistinen melodraama on koskettava tarina monella tapaa: kipeä kasvun kuvaus, ja se sisältää kauniita maisemia, aisteja kutkuttavia tuoksuja ja kynttilän lämpöä.

Likkojen lipas (Karisto) on mainio runokirja, joka sisältää kahden tytön, Taikan ja Aamun kuva-albumeja. Runot pursuavat tunteita, haaveita, kyyneliä, bileitä, koulua, kesälomia, ajatuksia ja kysymyksiä. Kirjailijan valokuvalippaasta on löytynyt myös kuvitus runojen rinnalle. HAAVE Yhtä hiljaa/kuin kotkansiipi/rullaa lehtensä auki/saari makaa meressä/ ja kettu heinikossa./ Yhtä hiljaa/toivon löytäväni huulet.

Väärää verta on Myllylahden kustantama runokirja, jonka tekijänpalkkiot kirjailija lahjoittaa Suomen syöpäyhdistykselle. Kirsti Kuronen sairastaa pahanlaatuista verisyöpää, joka on taltutettu ja pidetään lääkkeillä kurissa.

Runot kuvaavat sairauden kulkua ahdistavaa diagnoosia: pelkoa, toivoa, kapinaa, kysymyksiä, rankkoja hoitoja ja kotiinpääsyä: lamaannun/ pelkästä odotuksesta/luen lääkärin silmät/ väärin/ onneksi onneksi onneksi/ pääsen kotiin/ noutakaa kurpitsavaunulla/

järjestäkää tanssiaiset/ soittakaa fanfaari/ olkaa kuin ennen/ tehkää makaronilaatikko…

Olen lukenut runoja kahden syöpää sairastavan ystäväni kanssa. Molemmat kertoivat kokeneensa aivan samoja tunteita kuin Kirsti Kuronen. He pyysivät kiittämään kirjailijaa siitä, että hän on antanut kivuille runon muodon.

Kirsti Kuronen ansaitsee syrämmelliset onnittelut tuotteliaasta kirjallisesta vuosikymmenestä ja toivotukset samanlaisesta flowsta tulevina vuosikymmeninä.

 

Kuvaaja: Suvi Roiko