Tummatukkainen
kaunis nainen tuli luokseni Seinäjoen kirjastossa 2000-luvun alussa, ojensi
kätensä ja sanoi: - Olen Viktoria Kulmala von Ryssä. Istuin sanattomana suu
auki, ja tämä vilkkusilmä nauroi hereästi ällistykselleni. Siitä lähtien olemme
nauraneet yhdessä paljon.
Viktoria
Kulmala on syntynyt Arkangelissa, meren ääressä, muuttanut pienenä Murmanskiin,
meren ääreen, opiskellut kulttuurituottajaksi Pietarissa, jälleen meren
ääressä. Pietarista hän lähti maanviljelijäporukan mukana tutustumaan
Varsinais-Suomen maanviljelyyn, tapasi kustavilaisen maanviljelijän, Petteri
Kulmalan, rakastui, meni naimisiin ja jäi Suomeen, Kustaviin, tietenkin meren
ääreen. – Aina pitää olla meri, Viktoria sanoo.
Viktoria
toimii Mynämäen kirjasto- ja kulttuuripalveluvastaavana. Hän suoritti työn
ohessa kirjastoalan perusopinnot, kieliopinnot, johtamiskoulutuksen ja mitä
kaikkea muuta lie opiskellut. Jopa ruotsinkielen koe sujahti kepeästi. Hän
puhuu täydellistä suomea, varsinaissuomalaisen lyhyesti ja vain vähän murtaen. Tämä
mielikuvituksekas, kekseliäs, luova ja nerokas nainen on kirjoittanut suomeksi
neljä historiallista, faktoihin perustuvaa kesäteatterinäytelmää.
Mynämäen
kirjastosta Viktoria Kulmala on kehittänyt itsensä näköisen. Siellä on
kodikkaita, herttaisia soppia ja nurkkia, jotka houkuttavat istumaan ja tarttumaan
kirjaan. Nyt kirjasto on Tove Janssonin kunniaksi muuttunut Muumimaailmaksi:
alakerrassa on paljon kertova kiertonäyttely ja yläkerrassa Mynämäellä
toistaiseksi pysyvä näyttely. Esillä on Muumitalon keittiö komeine liesineen,
Muumimamman hillopurkkeja, Niiskuneidin koruja, Muumipapan työpöytä ja vaikka
mitä, kyllähän te nämä tiedätte. Runsaasti pieniä, herkullisia yksityiskohtia,
joita ihaillessa aika juoksee.
Mynämäen
kirjaston innovatiivinen pomo näkee pienehkössä, kauniissa kirjastossa paljon
mahdollisuuksia, joita ei äkkiä kuka tahansa entisen pankin tiloihin keksisi.
Muutama vuosi sitten lainaustiski muuttui muotinäytöksen lavaksi, jolla
vologdalaiset ja mynämäkeläiset lapset esittelivät kierrätysmateriaaleista
valmistettuja upeita asuja. Nyt teatterihullu Viktoria haaveilee pienestä
kirjastoteatterista Mynämäen kirjastoon ja varmaan myös toteuttaa haaveensa. 11.9.2014 kirjasto muuttuu Kirjavinkkariyhdistyksen
koulutuspaikaksi, jonne on ilmoittautunut yli 40 ihmistä, ja heidän lisäkseen
tilaan mahdutetaan myös demovinkkausten uhrit.
Menneenä
kesänä Mynämäellä kiersi Mynämäki humppaa –Kylämatkanäytelmä. Sen
tapahtumat sijoittuvat huvittelupaikkoihin, joita Mynämäessä oli aikoinaan
monta: Käytiin tansseissa paviljongissa, elokuvissa Iskun talossa ja joskus
jopa jouduttiin poliisin kanssa tekemisiin. Harmi vain, että lähes kaikki
huvipaikat on jo purettu, Viktoria sanoo. Näytelmä perustuu entisten
taksikuskien, järjestöaktiivien, portsareitten ja muiden iäkkäiden
mynämäkeläisten haastatteluihin.
Viktoria
Kulmala oli vastuukäsikirjoittaja ja ohjaaja, joka sai lisää väriä näytelmään
yhdistysten ja seurojen historiikeista ja vanhojen juhlien esitteistä. Mukana
on myös iso ripaus mielikuvitusta ja toinen huumoria. Katsomossa oli oikein
hauskaa ja haikean nostalgista.
Toimelias
ja energinen nainen on kotikuntansa Kustavin valtuustossa ja hallituksessa.
Hänellä on myös maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustoimia
Vaski-kirjastoissa ja Suomen Kirjastoseurassa.
Nyt
tämä tyyppi on lupautunut keskustan ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Kustavissa
asuvan Viktoria Kulmala von Ryssän vaaliteema on ”Pitäjän pienimpien ja pienten
pitäjien puolesta.” Nerokasta ja nöyrää!
Nöyrän kumarruksen nainen todella ansaitsee.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Totta kirjoitit.
VastaaPoistaMoi, Pitäis käydä katsomassa sitä näyttelyä joskus. =)
VastaaPoista