Kun askel on kymmeniä
kukonaskeleita hitaampi, ei vuosi vaihdu yhdessä yössä, ei kuukaudessakaan.
Uuden kalenterin ostosta sen käyttöön ottamiseen kuluu yhä pidempi aika,
tänä vuonna viikkoja,
kokonainen kuukausi sujahti, ennen kuin ehdin siirtää kaikki alustavat
sopimukset uuteen kalenteriin.
Kokonainen kuukausi katosi
ennen kuin tehdyksi edellisvuoden inventaarion ja ennusteen kuluvalle vuodelle.
Vuoden viimeinen aamu,
pian päivä ja ilta.
Kuin perjantaiehtoo puoli
kahdeksan.
Ei enää kannata kääntyä,
katua, ryhtyä uuteen: pakene petiin kirjan kanssa, korkkaa pullo tai seitsemäs
stout; Kuohut ovat lyhyitä.
Katso taakse, pieni
inventaario: löydätkö mitään kiitettävää.
Vielä, vielä tarkemmin,
syvemmälle, kauemmas.
Ja siellä, siellä sydämeen
kätkemäsi ilot: hymyt, kortit, ahteesta nousut, voimahalaukset, pitkät yöt, suukot,
korkeat aamut, uusi kirjahylly, täydet maanantait, toteutuneet toiveet,
ystävähetket, pehmeä sade, käsi kädessäsi (iso ja pieni, vuoroin), ”minä rakastan
sinua”, läheisyys ja muistot.
Muistot: Monestiko vieras
pappara kysyi runonluentasi jälkeen: - Onko sinulla pissahätä vai minne sinä
kiirehdit? Kuinka usein joku lapsi huusi: - Satumumma tuli! Montako kertaa
tikahduit nauruun? Kuinka usein putosit sängystä?
Miten monta kertaa ihailit
Alppien huippuja? Miten usein pulahdit kuumasta saunasta avantoon? Monestiko
pysähdyit tyynenä, iloisena, tyytyväisenä kiittämään elämästä?
Vuoden ensimmäinen aamu,
kuin maanantai, tulvii puhdasta kangasta, koskematonta lumipeitettä, 365
tasatäyttä maljaa,
joista yksi jo kädessäsi,
kiitä, kumoa se ja kiitä.
Sekoitat itse maun: makeaa
vai kitkerää, rotkonkylmää vai auringonlämpöistä, murheenmustaa vai
elämänvihreää. Kaikki vanhat, surulla suolatut ovat, siellä
alla. Anna olla.
Ripota valkeaa
lumenhöytyvää päälle, maista. Lisää auringonkultaa ja kuunhopeaa, maista.
Kumoa pohjaan. Kiitä,
kiitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti