Kivoja kirjavinkkauskokemuksia Kihniöltä - osa I

Parkanon kirjastotoimenjohtaja Paula Latvajärvi kysyi lokakuussa, ehtisinkö käydä Kihniössä alakoulussa vinkkaamassa 0-3 –luokille. Ehdinhän minä, tietenkin ja sopivat päivät löytyivät marraskuun puolivälistä.

Mikä ilo! Saan mennä pitkästä aikaa tekemään kirjavinkkausta!

Jokin alkoi kaihertaa mieltäni. Kaipaan kirjavinkkausta? Peruskirjavinkkausta, ei sanataide- tai kirjaseikkailua tai satujen luentaa ja kertomista, vaan kirjavinkkausta myös vuonna 2017.

Kaiherrus syveni, ja aloin plarata almanakkaa. T

Tämä oli ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun sain kirjavinkkarina kutsun. Olin kyllä käynyt Oulussa Valveella puhumassa kirjavinkkauksesta, Taivalkoskella vetämässä kirjaseikkailua, juontamassa ja pari kirjaa vinkkaamassa Tampereella Yöstäjän Kirjavinkkausjuhlassa, lukenut satuja siellä ja tuolla, vieraillut useissa erilaisissa ikäihmisten kerhoissa ja kokoontumisissa, mutta kirjavinkkausta! Elämäni tärkeintä tekemistä ei ollut haluttu mihinkään. Paitsi Tanelinrannan koulun tokaluokkalaisten Kirjakaverin iltapäivään, jossa vinkkaustuokiot olivat vain vartin mittaisia.

Miksi?

Miksi minä en kelpaa enää? –kysymys kaihertaa yhä syvemmältä.

Olenko 71-vuotiaana liian vanha? En myönnä olevani vanhus, mutta ikäihminen tietenkin olen.

Olenko kirjavinkkarina kehäraakki?

Olenko ikärasismin kohde?

Ovatko kirjavinkkausmenetelmät muuttuneet ja kehittyneet niin paljon, että oma tapani on auttamatta jäänyt vanhaksi?

Ovatko kaikki opettajat niin kyllästyneitä minuun, etteivät halua enää luokkiinsa. Lapset kuitenkin ovat uusia, eivät he ole vielä voineet tympääntyä samaan pölpöttäjään.

Haluavatko kaikki aina kuulla yksinomaan kuluvan vuoden uutuuksista, eikö enää luoteta lainkaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoihin?

Kuuloni on hieman alentunut, se on todettu jo vuosia sitten. Mutta olen suunnilleen pärjännyt tähän asti kysymällä uudelleen oppilaalta, jonka sanoista en ole saanut selvää. 

Joskus väärinkuuloni on aiheuttanut jopa riemua luokassa. Joskus olen tehnyt sitä ihan leikilläni.

Näköni ei ole koskaan korjaantunut normaaliksi edes silmälaseilla. Silmissäni on taittovirheen lisäksi piilokarsastusta, joka joskus aiheuttaa hieman sekaannusta: katsoessani kolmannessa pulpetissa istuvaa poikaa viereisen pulsarivin tyttö vastaa. Olen ottanut kädet käyttöön ja ojennan käteni sitä oppilasta kohti, jolta odotan vastausta.

Kuka vastaa näihin kysymyksiini? En minä mitään kiiltokuvakiitoksia kaipaa, ikävöin rakastamaani työtä, missiotani. Kihniössä sain mahdollisuuden kysyä kohderyhmältä, asiantuntijoilta, miten ikäihmisen vinkkaustunti sujuu kolmannella luokalla. Teetin ensin kansikuvaäänestyksen uusista kirjoista, sitten vinkkasin äänestyksessä olleet kirjat ja myös muita kirjoja. Kolmosen oppilaat olivat matikankokeen suoritettuaan kirjoittaneet, mitä mieltä kukin oli kirjavinkkarista. En ole lukenut mielipiteitä vielä. Valitsen summissa neljä, jotka kunnian ja omantunnon kautta mitään lisäämättä ja mitään poistamatta ja mitään muuttamatta liitän tähän.

POIKA: Tykkäsin siitä koska oli minun mielestäni siinä kiinnostavia kirjoja myös hauskoja.

TYTTÖ: Hän oli mukava. Hän puhui paljon kirjoista mitä en vielä tiennyt. Hän puhui niin pitkästi, että meinasin jopa nukahtaa. Kirjavinkkari oli kyllä muuten todella mukava ja puhui mielenkiintoisista asioista. Oli kiva kun hän kertoi kirjojen kirjoittajistakin. Eli oli kivaa.

POIKA: Se oli kiva koska sai äänestää lempikirjaansa.

TYTTÖ: Kirjavinkkari oli kiva ja kirjat olivat myös. Kirjoissa on se kivointa, että ne olivat huumorintajuisia.