Älkää
käsittäkö väärin: minua ei valta kiehdo, ei sitten pätkääkään. Jouduin
kunnankirjastontätinä käyttämään valtaa, kun olin viiden ja puolen henkilön
pomo. Se oli kamalaa ja raskasta. Se pakotti hakeutumaan pois, työhön, jossa ei
henkilöstöjohtamista ollut.
Vaikuttaminen
on eri asia. Tai no, vaikutusvalta lie valtaa vaikuttaa. Mutta se antaa
kuitenkin vaikutettavalle mahdollisuuden valita; vallan käyttäminen ei anna
vallan alaiselle mitään mahdollisuutta: nyt istut, niistät nenän ja olet
hiljaa, sanoo vallankäyttäjä. Tai!
Olin
nuori mennessäni kunnankirjastonhoitajatädiksi, 22 vee. Ikinä en unohda
kirjastolautakunnan ensimmäisen kokoukseni pöytäkirjan kirjoittamista käsin
oikealla mustetäytekynällä. Itkin ja kirjoitin. Itku putosi kirjoittamalleni
sivulle, ja muste levisi niin, että oli revittävä sivu irti ja aloitettava
alusta.
Olin
kahdeksan vuotta tuossa vallan sadassa neliössä kunnantalon toisessa
kerroksessa. Palkkaluokkahaarukan alempaan haaraan jättäminen sai minut hakemaan
naapuriin. Lähtiäishipoissani kysyin
minua tanssittavavalta kunnanhallituksen puheenjohtajalta, olisinko saanut sen
palkankorotuksen, jos olisin ollut rintavampi ja syvä-äänisempi. – En tiedä,
hän vastasi, - peruisitko irtisanomisesi, jos nostamme palkkaasi? – Ei, enää en
peru! Onneksi eivät nostaneet. En kirjoittaisi tätä, jos siihen hommaan olisin
jäänyt.
Ja
kohdun psykologia toimi: heti irtisanomisen jälkeen aloin odottaa toista lasta.
Toisen kirjaston pomo otti uutisen iloisesti vastaan: - Maailmassa tarvitaan
lisää lapsia, hän sanoi. Työmatka lyheni työpaikan vaihdoksessa noin kaksi
tuntia päivässä, ja johtamisvelvollisuudet vähenivät kokonaan. Ja Esikko sai
pikkusiskon, Sydämensyrjimmäisen.
Anteeksi
tämä muistelus. Tämä on vähän perustelua koko blogillekin. Marleemumma on
ikivanha, hikimuori, ikihikimuorison vaikutusvaltaa hinkuava edustaja.
Kävin
ekan postauksen jälkeen avannossa.
Avanto
on yhtä uusi juttu kuin blogi.

Vanhoja
juttuja sen sijaan oli 200. paikkakunta, jolla olen kirjavinkkarina vieraillut.
Se oli Aura. Olin siellä kirjailija Terhi Rannelan kanssa. Kävimme pizzalla.
Ripotin vähän oreganoa pizzalle. Terhi kuvasi. Kiitos.
Kokeilen
osaanko jatkaa bloginpitoa ja olen iloinen teistä, armaat lukijat.