Pohjanmaan
Suurmessujen yksseitsemäsosa (1/7) on Kirja-Bok, siis kirja jopa kahdella
kielellä. Julia-lavalla esiintyivät suomenkieliset ja Inga-Britt –lavalla
ruotsinkieliset kirjailijat. Kirjamessut olivat ehkä hieman ”pienemmät” kuin
vuosi sitten; ainakin kullekin kirjailijalle oli aikaa puoli tuntia viimevuotisen
kakskytminuuttisen sijaan.
Olen
ollut mukana Vaasan kirjamessuilla noin kymmenenä vuonna. Aluksi läänintaiteilijantyönä
tein haastatteluja, sitten kökkähengessä, jolloin palkkioni sai Pohjanmaan
Kirjailijat ry. Yhdistyksellemme järjestyi maksuton esittelypöytä, ja halukkaat
yhdistyksen jäsenet pääsivät maksutta myymään kirjojaan. Pari vuotta se sujui,
mutta sitten alkoi kuulua purnausta: ”Ei meidän kirjoja kukaan osta. Täällä
jotkut vaan istuu ja virkkaa kuin ompeluseuroissa.” Ja niin PoKin messuilu
loppui, mutta sain jatkaa haastatteluja, josta nyt maksetaan palkkio kulujen
lisäksi.
Tänä
vuonna haastattelijan roolini oli erityisen jännittävä, koska sain kirjat
luettavaksi kahdelta kustantajalta oikovedoksina ja kolmannelta viime tipassa:
tiistaina pamahti postilootaan kaksi Enni Mustosen noin 350-sivuista
Syrjästäkatsojan tarinoita –pokkaria. Hauskaa oli se, että kaikki kolme
haastateltavaani olivat lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta.
Lauantaina ilmajokelaislähtöinen Katri Tapola antoi
minulle uunituoreen kirjan Härkätaistelu (Teos), jonka lukeminen irtolehtiaanelosina
oli ollut hiukan hankalaa. Kirjan päähenkilö on Taina Toro, kolmihenkisen
pahoinvoivan perheen äiti, jota kukaan ei tunnu kuuntelevan. Dialogia kirjassa
on vähän: vuoropuhelu käydään enemmän ajatuksissa. Hannu-puoliso ajattelee
sohvalla maatessaan: ”Sanat menevät sisään, ne eivät vain tule ulos.”
Taina
julistaa, että talon pihaan on hankittava suuri härkäpatsas, Suomen naisten
rauhanajan patsas, monumentti, jonka avulla Taina tulee nähdyksi. Siihen ei ole
varaa, Hannu, ”väistötoiminnan ammattilainen” sanoo, ei tässä työtilanteessa.
Tex
on pariskunnan yksinäinen poika, jolla on mielikuvituskavereita. Hän taistelee
Tex Willerinä omissa maailmoissaan. Samalla tavalla mielikuvitusystäviä oli
ollut Tainalla, jonka lapsuuskokemuksiin palataan Ainan kertomana.
Katri
Tapolan Härkästaistelu on monikerroksinen ja – näkökulmainen kirja, joka ei
päästä lukijaa helpolla, ei lukukokemuksena, eikä varsinkaan sen jälkeen. Se
jää pyörimään päässä ja siihen on palattava.
Härkätaisteluun
on palattava myös kirjailijan upean, monitoikkoisen kielen takia. Milloin luen
kuin vitsiä, haurasta runoa, valtavaa paatosta, tiheää listaa, yhden sanan TA,
TA,TA –lauseita tai hengästyttävää, huohottavaa purkausta: tatatatatatata.
Jokaisella kirjailijalla on oma kirjailijanäänensä; Katri Tapolan ääni on
mahtavan kiehtovaa.
Härkätaistelun
kansi on taideteos, jonka on suunnitellut kokkolalainen Elina Warsta.
Lapualta on poissa Taina Latvala, jonka neljäs teos ennen kuin kaikki
muuttuu(Otava) sisältää lyhyehköjä kertomuksia. Niissä
on samoja henkilöitä, joko pääosassa tai sitten sivustakatsojina tai toisen
tarinan henkilön näkemänä. Kirjaa voi lukea halutessaan romaanina.
Vaikka
Taina Latvala ei halua tulla lokeroiduksi humoristi-lokeroon, monet hänen
kertomuksistaan ovat huvittavia ja koomisia. Toki tummia surun raitoja on
kirjan suunnilleen kolmikymppisten ihmisten elämässä. Rakastuminen,
ihastuminen, sitoutuminen, erilaiset valinnat ovat vaikeita, sillä
mahdollisuuksia ja suuntia on paljon.
Joku
haluaa harjoitella vanhemmuutta pikkiriikkisen kilpikonnan mammana, toinen on
syytettynä, koska oli kirjoittanut lehtijuttuun haastateltavan kissan
juoksuista ja näin puuttunut kissan yksityisyyteen. Kolmas ihastuu Siwan kassaan,
ja tämä sanaton voimakas energia oli helposti aistittavissa. ”Joillekin se oli
ehkä näkymätöntä, minulle se oli oranssia. Kassalla tunsin oloni lämpimäksi,
aivan kuin olisin astunut varjosta aurinkoon.”
Myös
Taina Latvalan uusimman kirjan anti paranee ja avautuu toisella lukemalla
rikkaaksi ja antoisaksi lukuelämykseksi, samoin olen kokenut hänen aiemmat
kirjansa. Kieli on tiivistä, lyhyttä ja ilmavaa: lukijalle jää paljon tilaa
omille oivalluksille ja pohdinnalle.
Kuvassa Enni Mustonen ja Esko Juhola (Into)
Kolmas haastateltavani on seinäjokelaissyntyinen Kirsti Manninen, jonka kustantaja
oli vaatinut keksimään nimimerkin, jotta hänen tutkijanmaineensa ei pilaantuisi
romaanien kirjoittajana. Mustonen on kunnianosoitus Hilja Valtoselle ja Enni
taas Anni Polvalle.
Enni Mustonen on kirjoittanut kymmenittäin romaaneja, joista
uusimmat. Paimentyttö ja Lapsenpiika
kuuluvat Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjaan (WSOY). Sarjassa Ida Eriksson on
ensin paimenena, sitten apulaisena Topeliuksen perheessä ja lapsenpiikana
Sibeliuksen perheessä. Silmät loistaen Enni Mustonen kertoo niistä ihanista
pikku jutuista, joita hän taustatyötä tehdessään on löytänyt digitoiduista
1800-luvun lopun lehdistä. Näitä löytöjä varten hän on perustanut Facebookiin
vapaat sivut Syrjästäkatsojan tarinoita –hakusanoilla.
Ida-tytön
silmin lukija tutustuu Topeliuksen ja Sibeliuksen kulttuurikoteihin ja kuorii
jatkuvasti perunoita, hoitaa lapsia, häärää tehtävän toisensa jälkeen. Ida on
Alavudella syntynyt ja kaksi vuotta kansakoulua käynyt, älykäs tyttö, joka
oppii helposti Topeliuksilla ollessaan ruotsinkielen. Tytöllä on usein kielen
päällä huomautettavaa etenkin Jannelle, joka tämän tästä katoaa viftaamaan,
mutta hän hillitsee itsensä ja jatkaa nöyränä toimiaan.
Romantiikkaa
on mukana Lapsenpiiassa, mutta velvollisuudentunto ja uskollisuus perhettä
kohtaan estää Idaa rikkomasta kontrahtia kesken vuoden ja seuraamasta
rakastettuaan rapakon taakse. Lapsenpiiassa Sibeliuksen perhe rikkoo laillaan
kontrahdin, mutta järjestää Idalle seuraavan pestin. Siitä kertova kirja
ilmestyy kesän kynnyksellä.
Haastattelemieni
kirjailijoiden lisäksi ehdin halata Anneli
Kantoa, jota Tiina Hietikko-Hautala puhutti
Pyöveli-kirjasta, jutella Tiina Raevaaran ja
Marko Hautalan kanssa, seurata Haamu kustannuksen uutuuden Valkoiset varpaat julkistusta ja
kuunnella Mervi Heikkilää, jonka
kirja Louhen liitto on Haamu
kustannuksen tuotantoa. Jonkin aikaa ehdin kuulla myös Tuulia Matilaista hänen Hullusta koirastaan (Haamu).
Aivan
Julia-lavan läheisyyteen oli Into kustannus ja Rosebud books pystyttäneet
ehtoisan kirjakaupan, josta oli ihan pakko kerätä kassiin taas uutta luettavaa
ja lapsille tuliaisiksi Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta –kuvakirjoja.
Jos
halusi koluta Pohjanmaan Suurmessujen joka osaston, oli taatusti jalat muusina.Jos pysytteli vain
Kirja-Bok –alueella, tykkäsivät jalat hyvää. Aivan samoin kuin pää: pieni on
kaunista ja kivaa.
Mielenkiintoisia kirjoja.
VastaaPoistaKatri Tapolan romaanitaiteen moniäänisyyteen voi perehtyä myös lukemalla hänen sisarensa Päivi Tapolan uutuutta Rouva Ramsayn kutsut. Se on hieno keskustelukokoelma naisista ja kirjallisuudesta ja naiskirjallisuudesta. Kustantajana ntamo.
VastaaPoista