Kuoleman kiertoilmaisusta - lapsille

Eva Eriksson on yksi ruotsalaisista lempikuvittajistani. Olen erityisesti nauttinut Barbro Lindgrenin ja Eva Erikssonin yhteistyöstä, esimerkiksi Oskari-sarjasta taaperoikäisille.

Nyt Rose Lagercrantz ja Eva Eriksson ovat tehneet hurmaavan kirjan, Onnentyttö Dunne, jonka Mäkelä (aiemmin  Kustannus-Mäkelä) on julkaissut Raija Rintamäen suomentamana.

Kun Dunne ei saa unta, hän laskee kertoja, jolloin hän on ollut onnellinen. Mutta huomisen onnellisuus on epävarmaa: Dunne aloittaa ekaluokan uudessa koulussa. Toisella välitunnilla hän huomaa yksin olevan tytön, menee hänen luokseen ja ystävystyy Ella Fridan kanssa. Onnenaiheet lisääntyvät, kunnes Dunne saa tietää Ella Fridan muuttavan pois.

Dunne jää asumaan Köynnöskadulle isän ja Kissan kanssa.                                     

”Ennen siellä asui äitikin, mutta äiti nukkui pois. Niin sanotaan, kun joku kuolee.

Sanotaan, että hän nukkui, vaikka ei se mitään unta ole.

Ja pois – missä se on?

Nyt Ella Fridakin on poissa. Mutta hän ei nukkunut pois.

Hän ajoi autolla Norrköpingiin.”

Dunne suree ystävänsä muuttoa pitkään, mutta vähitellen hän löytää jälleen iloisia ja onnellisia asioita.

Tämä on ensimmäinen käsiini osunut lastenromaani, jossa selvitetään kuolemisen kiertoilmaisua lapsentajuisesti.  Kookkaan tekstin, lyhyiden kappaleiden ja runsaan kuvituksen ansiosta kirja on tottumattomille lukijoille sopiva, mutta vielä parempi on, jos sitä luetaan yhdessä ääneen ja vastataan rehellisesti lapsen mahdollisesti esittämiin kysymyksiin. Kieli on selkeää, ja Eva Erikssonin vekkuli kuvitus huvittaa. Hän piirtää henkilöiden tunteet taitavasti ja vaivattomasti tulkittaviksi.

Tutkin päivittäin Ilkan Kuolleet-palstan. Kerran kolmestatoista vainajasta vain kaksi oli kuollut, muut olivat nukkuneet pois, kuka liikenneonnettomuudessa, kuka äkillisesti kotonaan, kuka ryyppäysillan päätteeksi puukon iskuun. Ymmärrän kyllä, kun pitkään sairastaneesta ja luurangoksi kuihtuneesta vanhuksesta sanotaan hänen nukkuneen pois vaikean sairauden murtamana, mutta miksi kuolema-sanaa kaihdetaan ihan sairaalloisesti. Asia ei muuksi muutu eufemismia käyttämällä.

Isäni ei taatusti nukkunut pois kunnanlääkäri Westin tutkimuspöydällä 1965, eikä pikkuveljeni kolarissa linja-auton kanssa yhdeksän vuotta myöhemmin.

Eräässä perheessä isä kertoi oman isänsä nukkuneen pois ja lentäneen taivaaseen. Kuolema-sanaa ei käytetty. Kun nelivuotias tyttö tuli pihalta välipalalle ja huomasi isänsä kuorsaa krohistavan sanomalehti kasvoillaaan, tyttö alkoi parkua:” Isä, isää, älä nuku pois!”