Nuoruus viiltää kipeästi

Viiltävä nuoruus on kauhavalaislähtöisen Anneli Hautalan (o.s. Rintala), lukioaikaisen luokkatoverini kirjoittama artikkelikokoelma nuoruuden kipeistä tunteista ja kokemuksista. Anneli Hautala on koulutukseltaan psykologi ja psykoanalyytikko.

Hän on työskennellyt vuosikymmeniä psykoterapeuttina ja kirjoittanut runsaasti artikkeleita, pitänyt esitelmiä, toiminut kouluttajana ja työnohjaajana. Näiden pohjalta on syntynyt kirja Villtävä nuoruus.

Vaikka kirja nimensä mukaan käsittelee pääosin nuoruuden rankkoja kokemuksia, kipeitä oireita ja psyyken sairauksia, lähtee kirjoittaja liikkeelle vauvaiästä kuvatessaan ihmisen ensimmäisiä minuuden tuntemuksia, jatkaa läpi nuoruuden aina ensimmäiseen rakastumiseen asti.

Anoreksia ja bulimia, traumakokemukset, viiltely, tatuoinnit, aggressiivisuus, väkivalta ja  sadomasokismi ovat artikkeleiden aiheina, mutta eivät vain pelkkinä kuvauksina, vaan Anneli Hautala esittelee myös psykoterapian mahdollisuuksia näiden psyyken vakavien oireiden ja sairauksien hoitona.

Psykoterapeutin työ ei ole helppoa. Hänen on oltava hyvin läsnä esimerkiksi syömishäiriöisen nuoren kanssa työskennellessään. ”Hänen on työstettävä omaa kuolemanpelkoaan ja uskallettava ottaa hoitosuhteeseen ihminen, joka näyttää olevan lähellä kuolemaa ellei häntä pystytä auttamaan. Terapeutti saattaa kokea tilanteen ylivoimaisen vaativana ja haluaa luovuttaa. Hän ajattelee: ”Tälle en voi mitään! Kuitenkin on hyvä muistaa psykoanalyytikko Mikael Enckellin (2015) tulkinta tällaisesta tilanteesta, että se on positiivisen kehityksen ensimmäinen askel. Alkutilanteessa terapeutti on usein yhtä eksyksissä kuin nuorikin ja terapeutin on se hyvä tunnistaa. Tunnusteleva, tutkiva ja kiinnostunut asenne haastaa myös apua tarvitsevaa nuorta yhteistyöhön. Valmiiksi pureskeltujen ideoiden esittäminen on nuorelle ruokaakin pahempaa ”myrkkyä”.

Anneli Hautala pohtii myös netin vaaroja – olemmeko virtuaalisesti vapaita vai vankilassa. Hän tukee Atte Oksasen ja Sari Näreen tutkimuksiin kännykän käytöstä. Kännykän kanssa eläminen on virtuaalinen tila. Käyttäjä on virtuaalisesti läsnä, oli hän fyysisesti miten etäällä tahansa. Virtuaalisuudessa läsnäolo ja poissaolo sekoittuvat.

Atte Oksanen on todennut: ”Virtuaalisuus ei estä luovuutta, mutta se voi muuttua mielen sisäiseksi vankilaksi, jos ihminen menettää otteensa todellisuuteen ja katoaa pelkkien mahdollisuuksien prosessiavaruuteen. Kun tavara tai pelit inhimillistetään ja inhimilliset ihmiset tavaroidaan, rajat ihmisten ja koneiden välillä hämärtyvät.

”En noista aiheista jaksaisi kirjoittaa, jos en koko ajan myös kirjoittaisi ja pohtisi omaa nuoruuttani,” Anneli sanoo meilissään.

Olin lokakuussa seiskakymppissynttärimatkalla runsaan viikon Milanon liepeillä Cernusco sul Navigliossa. Ainoa matkalukemiseni oli Anneli Hautalan Viiltävä nuoruus. Luin kirjaa hiljaksiin, palasin kauas nuoruuteen, runsaan 50 vuoden päähän, ja elin omia kipeitä nuoruudenkokemuksiani uudelleen. Itkin paljon, sillä löysin itsestäni monia Viiltävän nuoruuden kuvaamia oireita. Olen pelännyt kirjoittaa näistä tunteista. Nyt selailin kirjaa uudelleen ja koin, että kirjaa voi lukea myös omaksi terapiakseen: saa tukea itsen ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

Suosittelen kirjaa luettavaksi kolmelle ihmisryhmälle: tietenkin nuorten kanssa työskenteleville psykoterapeuteille ja psykologeille, vanhemmille ja kaikille nuorten parissa työskenteleville sekä heille, jotka ovat kokeneet nuoruutensa raskaaksi ja ehkä juuttuneet selvittämättömiin tunteisiin.

Tavallisena lukijana kaipasin pientä sanastoa kirjan loppuun. Vaikka olen aikoinaan Tähkäni (Psykoterapian perusteet) lukenut, vastaan tuli silti monia alan sanoja, jotka olisivat kaivanneet selittämistä.