Pieni on kaunista ja kivaa

Pohjanmaan Suurmessujen yksseitsemäsosa (1/7) on Kirja-Bok, siis kirja jopa kahdella kielellä. Julia-lavalla esiintyivät suomenkieliset ja Inga-Britt –lavalla ruotsinkieliset kirjailijat. Kirjamessut olivat ehkä hieman ”pienemmät” kuin vuosi sitten; ainakin kullekin kirjailijalle  oli aikaa puoli tuntia viimevuotisen kakskytminuuttisen sijaan.

Olen ollut mukana Vaasan kirjamessuilla noin kymmenenä vuonna. Aluksi läänintaiteilijantyönä tein haastatteluja, sitten kökkähengessä, jolloin palkkioni sai Pohjanmaan Kirjailijat ry. Yhdistyksellemme  järjestyi maksuton esittelypöytä, ja halukkaat yhdistyksen jäsenet pääsivät maksutta myymään kirjojaan. Pari vuotta se sujui, mutta sitten alkoi kuulua purnausta: ”Ei meidän kirjoja kukaan osta. Täällä jotkut vaan istuu ja virkkaa kuin ompeluseuroissa.” Ja niin PoKin messuilu loppui, mutta sain jatkaa haastatteluja, josta nyt maksetaan palkkio kulujen lisäksi.

Tänä vuonna haastattelijan roolini oli erityisen jännittävä, koska sain kirjat luettavaksi kahdelta kustantajalta oikovedoksina ja kolmannelta viime tipassa: tiistaina pamahti postilootaan kaksi Enni Mustosen noin 350-sivuista Syrjästäkatsojan tarinoita –pokkaria. Hauskaa oli se, että kaikki kolme haastateltavaani olivat lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta.

                                  Lauantaina ilmajokelaislähtöinen Katri Tapola antoi minulle uunituoreen kirjan Härkätaistelu (Teos), jonka lukeminen irtolehtiaanelosina oli ollut hiukan hankalaa. Kirjan päähenkilö on Taina Toro, kolmihenkisen pahoinvoivan perheen äiti, jota kukaan ei tunnu kuuntelevan. Dialogia kirjassa on vähän: vuoropuhelu käydään enemmän ajatuksissa. Hannu-puoliso ajattelee sohvalla maatessaan: ”Sanat menevät sisään, ne eivät vain tule ulos.”

Taina julistaa, että talon pihaan on hankittava suuri härkäpatsas, Suomen naisten rauhanajan patsas, monumentti, jonka avulla Taina tulee nähdyksi. Siihen ei ole varaa, Hannu, ”väistötoiminnan ammattilainen” sanoo, ei tässä työtilanteessa.

Tex on pariskunnan yksinäinen poika, jolla on mielikuvituskavereita. Hän taistelee Tex Willerinä omissa maailmoissaan. Samalla tavalla mielikuvitusystäviä oli ollut Tainalla, jonka lapsuuskokemuksiin palataan Ainan kertomana.

Katri Tapolan Härkästaistelu on monikerroksinen ja – näkökulmainen kirja, joka ei päästä lukijaa helpolla, ei lukukokemuksena, eikä varsinkaan sen jälkeen. Se jää pyörimään päässä ja siihen on palattava.

Härkätaisteluun on palattava myös kirjailijan upean, monitoikkoisen kielen takia. Milloin luen kuin vitsiä, haurasta runoa, valtavaa paatosta, tiheää listaa, yhden sanan TA, TA,TA –lauseita tai hengästyttävää, huohottavaa purkausta: tatatatatatata. Jokaisella kirjailijalla on oma kirjailijanäänensä; Katri Tapolan ääni on mahtavan kiehtovaa.

Härkätaistelun kansi on taideteos, jonka on suunnitellut kokkolalainen Elina Warsta.

Lapualta on poissa Taina Latvala, jonka neljäs teos ennen kuin kaikki 

muuttuu(Otava) sisältää lyhyehköjä kertomuksia. Niissä on samoja henkilöitä, joko pääosassa tai sitten sivustakatsojina tai toisen tarinan henkilön näkemänä. Kirjaa voi lukea halutessaan romaanina.

Vaikka Taina Latvala ei halua tulla lokeroiduksi humoristi-lokeroon, monet hänen kertomuksistaan ovat huvittavia ja koomisia. Toki tummia surun raitoja on kirjan suunnilleen kolmikymppisten ihmisten elämässä. Rakastuminen, ihastuminen, sitoutuminen, erilaiset valinnat ovat vaikeita, sillä mahdollisuuksia ja suuntia on paljon.

Joku haluaa harjoitella vanhemmuutta pikkiriikkisen kilpikonnan mammana, toinen on syytettynä, koska oli kirjoittanut lehtijuttuun haastateltavan kissan juoksuista ja näin puuttunut kissan yksityisyyteen. Kolmas ihastuu Siwan kassaan, ja tämä sanaton voimakas energia oli helposti aistittavissa. ”Joillekin se oli ehkä näkymätöntä, minulle se oli oranssia. Kassalla tunsin oloni lämpimäksi, aivan kuin olisin astunut varjosta aurinkoon.”

Myös Taina Latvalan uusimman kirjan anti paranee ja avautuu toisella lukemalla rikkaaksi ja antoisaksi lukuelämykseksi, samoin olen kokenut hänen aiemmat kirjansa. Kieli on tiivistä, lyhyttä ja ilmavaa: lukijalle jää paljon tilaa omille oivalluksille ja pohdinnalle.

                                      Kuvassa Enni Mustonen ja Esko Juhola (Into)

 Kolmas haastateltavani on seinäjokelaissyntyinen Kirsti Manninen, jonka kustantaja oli vaatinut keksimään nimimerkin, jotta hänen tutkijanmaineensa ei pilaantuisi romaanien kirjoittajana. Mustonen on kunnianosoitus Hilja Valtoselle ja Enni taas Anni Polvalle.

Enni Mustonen on kirjoittanut kymmenittäin romaaneja, joista uusimmat. Paimentyttö ja Lapsenpiika kuuluvat Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjaan (WSOY). Sarjassa Ida Eriksson on ensin paimenena, sitten apulaisena   Topeliuksen perheessä ja lapsenpiikana Sibeliuksen perheessä. Silmät loistaen Enni Mustonen kertoo niistä ihanista pikku jutuista, joita hän taustatyötä tehdessään on löytänyt digitoiduista 1800-luvun lopun lehdistä. Näitä löytöjä varten hän on perustanut Facebookiin vapaat sivut Syrjästäkatsojan tarinoita –hakusanoilla.

Ida-tytön silmin lukija tutustuu Topeliuksen ja Sibeliuksen kulttuurikoteihin ja kuorii jatkuvasti perunoita, hoitaa lapsia, häärää tehtävän toisensa jälkeen. Ida on Alavudella syntynyt ja kaksi vuotta kansakoulua käynyt, älykäs tyttö, joka oppii helposti Topeliuksilla ollessaan ruotsinkielen. Tytöllä on usein kielen päällä huomautettavaa etenkin Jannelle, joka tämän tästä katoaa viftaamaan, mutta hän hillitsee itsensä ja jatkaa nöyränä toimiaan.

Romantiikkaa on mukana Lapsenpiiassa, mutta velvollisuudentunto ja uskollisuus perhettä kohtaan estää Idaa rikkomasta kontrahtia kesken vuoden ja seuraamasta rakastettuaan rapakon taakse. Lapsenpiiassa Sibeliuksen perhe rikkoo laillaan kontrahdin, mutta järjestää Idalle seuraavan pestin. Siitä kertova kirja ilmestyy kesän kynnyksellä.

Haastattelemieni kirjailijoiden lisäksi ehdin halata Anneli Kantoa, jota Tiina Hietikko-Hautala puhutti Pyöveli-kirjasta, jutella Tiina Raevaaran ja Marko Hautalan kanssa, seurata Haamu kustannuksen uutuuden Valkoiset varpaat julkistusta ja kuunnella Mervi Heikkilää, jonka kirja Louhen liitto on Haamu kustannuksen tuotantoa. Jonkin aikaa ehdin kuulla myös Tuulia Matilaista hänen Hullusta koirastaan (Haamu).

Aivan Julia-lavan läheisyyteen oli Into kustannus ja Rosebud books pystyttäneet ehtoisan kirjakaupan, josta oli ihan pakko kerätä kassiin taas uutta luettavaa ja lapsille tuliaisiksi Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta –kuvakirjoja.

Jos halusi koluta Pohjanmaan Suurmessujen joka osaston, oli taatusti jalat muusina.Jos pysytteli vain Kirja-Bok –alueella, tykkäsivät jalat hyvää. Aivan samoin kuin pää: pieni on kaunista ja kivaa.