tiistai 24. syyskuuta 2013

Kirjanvalintaa aamutuimaan

Tänään on jälleen kiintoisa päivä: aamupäivällä kaksi italialaissuomalaista satutuokiota Jurvassa. Molempiin ryhmiin on ilmoittautunut reipas 60 lasta.
Illalla Peräseinäjoen lähikirjastossa vietetään lukemisjuhlaa ja palkitaan kesän aikana lukuharrastuksessaan kunnostautuneita, sekä lapsia että aikuisia.
Saan mennä sinne tekemään kirjavinkkausta noin puoleksi tunniksi.
Puoli tuntia aikaa, yleisönä sekä lapsia että aikuisia. Kiersin aika pitkään kirjahyllyjä ja hylkäsin valtavan määrän kirjoja. Valintaperusteluni oli, että kirja on kiva yhdessä ääneenluettava.
Pääsenkö taas sanomaan lempiajatukseni lukemisesta: telkkari kiinni, pelikoneet seis, radio äänettömälle samoin kuin kaikki muut äänentuottolaitteet, mielellään naapurien koiratkin.
Koko perhe samaan kasaan, ja lukutaitoiset lukevat vuoron perään ääneen. Pärettä valonlähteenä en sentään perhelukupiiriin suosittele. Mutta hei, taskulampun valossa luenta voisi maistua erinomaisen jännittävältä ja mukaansatempaavalta.
Moni kirja paranee sillä, että ne luetaan ääneen ja koetaan yhdessä. Jotkut kirjat vaativat äänen päälle pääsemistä: niitten kaunis ja rytmikäs kieli rikastuu monen korvan ollessa kytkettynä kuunteluasentoon. Ne muuttuvat taianomaisiksi ja tiheiksi elämyksiksi yhdessä vastaanotettuina.
Tuossa on kasa kirjoja. Enemmän vanhaa kuin uutta ja vain yksi sininen. Joukossa on jokunen yksinomaan aikuisten, nuorten tai lasten kirja, jotka sivuutan riippuen siitä minkä ikäiseltä yleisö vaikuttaa.
Olen aina kuljettanut kirjavinkkaustilanteisiin mieluummin enemmän kuin liian vähän kirjoja. Tuntuu kivalta, että pöydällä on vielä monta teosta, joista en ole ehtinyt sanoa mitään. Toivon kuulijoiden huomaavan tämän ja ajattelevan: Oi, tuo täti olisi pälpättänyt vielä vaikka miten pitkään, mutta aika loppuu, vesi seisoo, kello soi ja kirjasto suljetaan.

Lista, jonka meilaan Peräseinäjoelle ennen Jurvaan lähtemistä:
Tapani Bagge, Ulkona
Roald Dahl, Iso Kiltti Jätti
Mirjami Hietala, Pelkkiä pilkkuja (6–9 –luokkalaisille pussausmietintäkohtaus)
Johanna Hulkko, Geoetsivät ja rahakätkön arvoitus
Jukka Itkonen, Sorsa norsun räätälinä
Jukka Itkonen, Sanamaa
Tuula Kallioniemi, Karoliina ja noidutut tossut
Jukka Laajarinne, Ruoalla ei saa leikkiä
Taina Latvala, Välimatka (aikuisille: mahtava tanssiisolokuvaus murtehella s. 69)
Tuija Lehtinen, Mopo (6-9 –luokkalaisille)
Kari Levola, Syvältä veistoluokan uumenista (6-9 –luokkalaisille tiiviitä tarinoita)
Kari Levola, Maailmantapin koulukyydit
Astrid Lindgren, Smoolannin sankari
Barbro Lindgren, Hyvänen aika, Pekka
Hannu Mäkelä, Hevonen joka hukkasi silmälasinsa
Oiva Paloheimo, Tirlittan
Jukka Parkkinen, Karhukirjeitä kaamoksesta
Timo Parvela, Ella yökoulussa
Timo Parvela, Sanoo isä
Sari Peltoniemi, Gattonautti ja muita arkisatuja
Kaija Pispa, Kärpäslätkää
Ulf Stark, Sakari
Katri Tapola, Ihmetyksiä
Anneli Toijala, Kuinka etana jarruttaa
Vaasan Jaakkoo, Oottako kuullu (pakinoota aikuusille)
Kalle Veirto, Kivimutka ja pääkallonaama

Nämä kirjat tänä iltana. Toisena päivänä toisenlaiset. Että meillä Suomessa on mahtava määrä mahtavia lasten- ja nuortenkirjailijoita ja kirjoja; kuten huomaatte, joukkoon ei ole mahtunut montaakaan käännöskirjaa.

 

 

1 kommentti:

  1. Listallasi on muutama mun suosikki: Gattonautti, Sakari, ellä yökoulussa, Hevonen joka hukkasi silmälasinsa (se pitäisikin ottaa vinkkaukseen!), Iso kiltti jätti ja Välimatka. Hyvä lista :).

    VastaaPoista