tiistai 7. elokuuta 2018

Kirjavinkkarin pitkä ja blogistin lyhyt ura


Luet nyt Marleemumman mutinoita kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä –blogin lopetuskirjettä. Tämä ura ei ollut pitkä eikä laaja: aloitin 2013 ja tämä on neljäskymmenesyhdeksäs teksti.

Alussa uhkuin intoa: minulla oli lista asioista, joista tahdoin kirjoittaa, jotka tahdoin jakaa lukijoiden – kuvittelin ystävien ja tuttujen lukevan blogiani – kanssa ja toivoin myös, että ajatukseni synnyttäisivät keskustelua. En onnistunut aikomuksissani.

Realistina löydän lukuisia syitä lukemattomuuteen samoin kuin siihen, että intoni lysähti aika pian. En ryhdy niitä nyt pohtimaan. Leikin että mumman mutinat oli kokeilu, josta opin ainakin muutaman asian, joita en tässä myöskään paljasta, pura eli avaa.

Työnä kirja
Olen tehnyt pitkän ja rikkaan työuran. Jos nuoren kesähommia tai kirjastoharjoittelijan töitä ei lasketa, aloitin kunnankirjastontätinä 22-vuotiaana Ilmajoella. Lopetin Omakerhon ohjaajana 71-vuotiaana viime toukokuussa. Väliin mahtuu viitisenkymmentä vuotta kirjastonhoitajan, satutädin, kirjastonkäytönopettajan, sanataideohjaajan, runopiirinvetäjän, kirjaseikkailuttajan ja ennen kaikkea kirjavinkkarin töitä ympäri Suomea, 228:lla paikkakunnalla.
Kirjavinkkarin toimeen kuului paitsi lasten lukemaan houkuttaminen myös vanhempien herättely ja kutsuminen kirjan maailmaan.

Tärkeä runo
Vanhempainillat kouluilla ovat olleet minulle kutsumukseni ihanin ja haastavin osa. Ensimmäisestä illasta Kepon koulun nelosluokkalaisten vanhempien edessä, jossa luennoin paperista tärisevin polvin, olen kokemuksen myötä vapautunut puhumaan kirjojen kanssa ilman valmista tekstiä. Vanhemmille täytyy näyttää kirjasta pitäen, miten hauskoja, houkuttelevia ja myös viisaita lastenkirjat ovat. Parhaita palautteita ovat olleet seuraavana päivänä kirjalistan kanssa kirjastoon tulevat aikuiset, ja iloisena muistan myös Rehupiiklesin Joose Tammelinin sanat Jalasjärvellä: - Kyllä vedit hyvän shown. Tosin se en niinkään ollut minä vaan vinkkaamani kirjat!

Olen usein aloittanut vanhempainillan kirjastonhoitaja ja kirjailija Bo Carpelanin runolla:
Juuri kukaan ei lukenut. Äiti luki.
Ja minä perässä, kadoten ulkomaailmasta.

Kaukana siitä ettei osaisi erottaa
                                            uneksittua ja nähtyä.
Oppii näkemään.

Osaa myös varautua onnettomuuksiin,
se tuntuu siltä kuin voisi pahoin.

Se mitä ihmiset pitävät pakona on kenties valmiutta.

Meidän aikuisten tehtävä on antaa lapsillemme, kaikille lapsille, myös naapurin tai sille ihan vieraalle vastaantulevalle, joka pysähtyy juttelemaan, valmiuksia. Valmiuksia kohdata elämä.
Sain Bo Carpelanilta luvan käyttää runoa Kirjavinkkarikirjassa, jonka ensi painos ilmestyi 1995 (BTJ Kirjastopalvelu Oy), ja vanhempainilloissa. Huomasin joskus jonkun äidin hipaisevan silmäkulmaansa runon lukemisen jälkeen.

Ehdoton kuvakirja
Debi Gliorin Kulta pieni (Suom. Ilpo Tiihonen, 3.p. WSOY 2009) on ehdoton vanhempainillan lopetuskirja, ainakin alakouluilla. Myös tämä vetoaa tunteisiin, vierittää herkästi kyyneleitä poskille, mikä minusta on vain hyvä juttu. 


"Entäs sitten", sanoi Pieni,
"kun ei ollakaan vierekkäin,
voitko mua vielä rakastaa
vai jääkö rakkaus tänne näin?"
---
"Ne (tähdet) loistavat, loistavat aina vaan,
eivät kuole, ei kuole rakkauskaan."

Jos illan aluksi herättää vastuuntuntoa Bo Carpelanin runolla, vinkkaa sitten nauruhermoja kutittelevia kirjoja (kiitos Tuula Kallioniemi, Jukka Iltkonen, Timo Parvela, Sari Peltoniemi, Kari Levola, Nopolan sisarukset, Arnold Lobel, Astrid Lindgren, Roald Dahl, Ulf Stark – ja kymmenet muut) ja lopettaa rakkaudentäyteen kuvarunoon, uskon illan olleen merkityksellinen, pysyvän muistissa ja vetoavan kirjan puolesta ja kirjalle.

Lainaamalla kirjastosta maksutta kirjoja, ottamalla lapsi liki ja lukemalla hänelle ääneen vanhemmat voivat taata lapsilleen valmiuksia: keskittymiskyvyn ja pitkäjänteisyyden vahvistumisen, mielikuvituksen ja sanaston laajenemisen, itsetuntemuksen ja myötätunnon kehittymisen ja antaa turvallisuuden tunteen.

1 kommentti:

  1. Voi Marlee ! Paljoon olet ehtinyt - ja jaksanut. Ja niin tosi kuin olet ollut, pannut koko itsesi peliin. Lyhyesti, kauniisti ja totena myös päätät urasi.

    Nyt käännät uuden ja jännittävän lehden elämässäsi. Se tuokoon sinulle monia iloisia yllätyksiä.

    Muistan sen Marleen 80-luvulta, joka iso kassi kädessä lähti iloisena kohti bussipysäkkiä. Oli matka pitkä tai lyhyt, into oli sama. Ja vuosikymmenestä toiseen, voi sanoa, että vuosisadalta toiselle.

    Taisit olla pitkään ensimmäinen ja ainoa kirjavinkkari. Miten tuon uran itsellesi löysit? Sitä et ole koskaan kertonut.

    Säilytä kaikki saamasi ihanat palautteet matkaeväinäsi tulevassa uudessa elämässä.

    Minä täällä olen, kuten arvannet, vaikka google on joskus nimennyt minut.

    VastaaPoista