lauantai 22. marraskuuta 2014

Marrasilmiö


Minä rakastan marraskuuta,

sen hämäriä päiviä,

jolloin aurinko ei silmissä kirsku,

jolloin – 2 C on vasta lievä lupaus valosta,

jolloin Airi ja Aira ovat vielä lupauksia,

jolloin maanantait ovat avoimempia kuin muissa kuissa,

ja torstait täysiä, niin ilosta täysiä,

että siitä riittää perjantaihin…

 

Maanantait ovat rakkaimpia, enkä ole maailman ainoa maanantaifani.

Forssassa Pera tykkää maanantaista.

Miksi maanantai, tiedätte kyllä: silloin alkaa uusi viikko täynnä mahdollisuuksia

 ja aikaa, kuusiseitsemäntoista/7.

Maanantai on avoin suora. Jo tiistaina voi edessä olla mutka, kutka tai tutka,

eikä mikään niistä tunnu oikeudenmukaiselta.

Keskiviikon yli voisi nukkua. Silloin unohtuvat avaimet, sovitut tapaamiset, varatun kirjan haku kirjastosta ja tietysti myös sähkölaskun maksaminen.

Keskiviikko on päivä keskellä viikkoa, jolloin asiat, tapahtumat, ajatukset, tunteet ja koko elämä muljahtavat paikoiltaan; ei ole sellaista tasapainoa, joka keskittäisi viikon keski-viikkoon.

 

Vaan torstai: tämä maanantain suloinen serkku on toiveikas.

viikon toiseksi mieluisin päivä,

ihan Steinbeckin takia, tiedätte kyllä.

Torstait ovat täysiä, niin ilosta ja naurusta täysiä, että siitä riittää tähän perjantaihin…

 
Torstaina voi tapahtua mitä vain. Voit esimerkiksi kohdata

Arja Letissä uuden ihmisen, 87-vuotiaasn Violan,

joka sanoo sinulle jotain mahtavan kaunista: - Olen nähnyt sinut jossain. Olit esiintymässä,

katsoin, kun tulit lavalle ja olit ihan avoinna, läsnä.

Sitten sinä ja Viola lausutte runoja siinä hiushapsujen lentäessä: hän omiaan ja sinä Jukka Itkosta, tietenkin Itkosta, sinä Taiska, laiska,Tarzania etsivä.

Viola uskoutuu nauraen: - Nuoruudenrakastettuni on yhä vanhapoika,

 yhdeksänkymmentä ja vanhapoika. Soittelemme joskus.

Aina hän kysyy: - Paljonko sinä nyt painat?

 

… jolloin pidän herkkupeppupäivän:

etsin suloisimmat ja silkoisimmat

ei lohenpunaisia pitkäpulttuja,

ei kauhtuneita kalsareita,

ei aneemisia alushousuja
tai ruskeita raappahousuja

vaan pitsipikkarit kokoa xl

ja iloitsen siitä, ettei kukaan ole minulta kysynyt

kolmeenkymmeneen kiloon: -Paljonko sinä painat?

 

Minä mitään paina,

kepeä haitula nenän päällä.

 

 

 

 

3 kommenttia:

  1. Olipa ihana teksti!
    Maria

    VastaaPoista
  2. ihana IHANA I-HA-NA runo!!! Kiitos tästä, todellinen lauantain ilo :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on ihastuttava runo! "Vaan torstai: tämä maanantain suloinen serkku.."
    Terveisin Kangasniemeltä
    Päivi

    VastaaPoista