sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ensimmäistä ennen on viimeinen

Kun askel on kymmeniä kukonaskeleita hitaampi, ei vuosi vaihdu yhdessä yössä, ei kuukaudessakaan. Uuden kalenterin ostosta sen käyttöön ottamiseen kuluu yhä pidempi aika,
tänä vuonna viikkoja, kokonainen kuukausi sujahti, ennen kuin ehdin siirtää kaikki alustavat sopimukset uuteen kalenteriin.

Kokonainen kuukausi katosi ennen kuin tehdyksi edellisvuoden inventaarion ja ennusteen kuluvalle vuodelle.

Vuoden viimeinen aamu, pian päivä ja ilta.
Kuin perjantaiehtoo puoli kahdeksan.
Ei enää kannata kääntyä, katua, ryhtyä uuteen: pakene petiin kirjan kanssa, korkkaa pullo tai seitsemäs stout; Kuohut ovat lyhyitä.

Katso taakse, pieni inventaario: löydätkö mitään kiitettävää.

Vielä, vielä tarkemmin, syvemmälle, kauemmas.

Ja siellä, siellä sydämeen kätkemäsi ilot: hymyt, kortit, ahteesta nousut, voimahalaukset, pitkät yöt, suukot, korkeat aamut, uusi kirjahylly, täydet maanantait, toteutuneet toiveet, ystävähetket, pehmeä sade, käsi kädessäsi (iso ja pieni, vuoroin), ”minä rakastan sinua”, läheisyys  ja muistot.

Muistot: Monestiko vieras pappara kysyi runonluentasi jälkeen: - Onko sinulla pissahätä vai minne sinä kiirehdit? Kuinka usein joku lapsi huusi: - Satumumma tuli! Montako kertaa tikahduit nauruun? Kuinka usein putosit sängystä?
Mühlental


Miten monta kertaa ihailit Alppien huippuja? Miten usein pulahdit kuumasta saunasta avantoon? Monestiko pysähdyit tyynenä, iloisena, tyytyväisenä kiittämään elämästä?

Vuoden ensimmäinen aamu, kuin maanantai, tulvii puhdasta kangasta, koskematonta lumipeitettä, 365 tasatäyttä maljaa,
joista yksi jo kädessäsi, kiitä, kumoa se ja kiitä.

Sekoitat itse maun: makeaa vai kitkerää, rotkonkylmää vai auringonlämpöistä, murheenmustaa vai
elämänvihreää.  Kaikki vanhat, surulla suolatut ovat, siellä alla. Anna olla.

Ripota valkeaa lumenhöytyvää päälle, maista. Lisää auringonkultaa ja kuunhopeaa, maista.

Kumoa pohjaan. Kiitä, kiitä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti